Pohjoismaat

Pohjoismaat tunnetaan korkeasta koulutustasostaan ja pitkän tähtäimen investoinneista innovaatioihin ja yrittäjyyteen. Alue on tarjonnut ponnahduslaudan monelle kansainväliselle menestystarinalle. Pohjoismaat ovatkin EU-alueen parhaita maita uuden yrityksen perustamiselle tai uusien sijoituskohteiden löytämiselle. 

Bird & Bird on edelläkävijä Pohjoismaisilla markkinoilla – olemme ensimmäinen täysin integroitunut kansainvälinen asianajotoimisto, joka tarjoaa palveluitaan Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa.

Yli 120 juristia kolmessa toimistossamme palvelevat asiakkaitamme saumattomasti rajat ylittävissä Pohjoismaisissa asioissa. Voimme auttaa yritystäsi kasvamaan antamalla oikeudellista neuvontaa kaikilla yritystoimintaasi liittyvillä oikeudenaloilla.

Yli 20 vuoden kokemuksella olemme hoitaneet lukuisia rajat ylittäviä toimeksiantoja monille alueen tunnetuimmista ja menestyneimmistä yrityksistä. Oman vahvan pohjoismaisen palvelutarjonnan lisäksi meillä on tiiviit yhteistyösuhteet ensiluokkaisiin paikallisiin toimistoihin Norjassa ja Islannissa.

Minne tahansa liiketoimintasi sinut viekään, me tunnemme oikeudellisen ympäristön ja käytettävissäsi olevat mahdollisuudet.

 

Ajankohtaista

Lue lisää

Tekoälyn kouluttaminen ja tekijänoikeus: miten uusi tekijänoikeuslaki suhtautuu tekoälysovellusten kouluttamiseen tekijänoikeuksin suojatuilla teoksilla?

toukokuuta 08 2023

Lue lisää

KHO selvensi oma-aloitteisen verotuksen sanktiomaksuja - tarkastelussa myöhästymismaksu

maaliskuuta 21 2023

Lue lisää

Maaliskuu tuo muutoksia kiinteistösijoitusten verokohteluun

maaliskuuta 21 2023

Lue lisää

Juuri nyt TwoBirds TV:ssä

Tulevat tapahtumat

Meistä sanottua

The team's level of expertise is really high.

Information Technology - Chambers Europe 2023

High level expertise and dedication.

EU & Competition - Legal 500 EMEA 2023

They are very responsive, and they know the industry and legal landscape very well.

Employment - Chambers Europe 2023

They function as a seamless team. Really good risk analysis and not scared to offer an opinion or view. They truly know their onions.

Commercial, Corporate and M&A - Legal 500 EMEA 2023

Bird & Bird's team always delivers on time with the highest quality.

TMT - Chambers Europe 2023

Bird & Bird provided clear and well-founded advice that could effectively be used to close one of our largest deals.

Intellectual Property - Legal 500 EMEA 2023