Yleistä

Työskentelen associate-lakimiehenä immateriaalioikeusryhmässämme Helsingissä. Avustan asiakkaitamme immateriaalioikeuteen ja teknologiasopimuksiin liittyen.

Olen erikoistunut immateriaalioikeuteen sekä sopimusoikeuteen liittyviin kysymyksiin. Hoidan muun muassa immateriaalioikeuksien siirto- ja lisensointisopimuksia.

Ennen Bird & Birdille siirtymistäni työskentelin Tekniikan Akateemisten (TEK ry:n) lakimiehenä hoitaen työoikeudellisia, sopimusoikeudellisia ja immateriaalioikeudellisia asioita. Olen työskennellyt myös Suomen tietokirjailijat ry:llä tekijänoikeus- ja sopimusasioiden parissa. Aiempien työtehtävieni ansiosta minulla on kokemusta Suomen kustannusalasta ja tekijänoikeuksien yhteishallinnoinnista sekä start-up yritysten ja konsulttien kanssa toimimisesta. Olen julkaissut ja luennoinut säännöllisesti tekijänoikeudesta.

Monipuolisen taustani ansiosta olen tottunut opettelemaan työssäni jatkuvasti uutta. Asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen on laadukkaan juridisen ongelmanratkaisun edellytys. Minulle onkin tärkeää perehtyä uuden asiakkaan liiketoimintaan ja toimintaympäristöön.

Olen suorittanut OTM-tutkinnon Helsingin yliopistossa ja KTM-tutkinnon IPR-maisteriohjelmassa Hankenilla (Svenska handelshögskolan). Lisäksi olen opiskellut Tallinnan Teknillisessä yliopistossa ja Tukholman yliopistossa.

Olen Muotioikeuden yhdistyksen vuoden 2019 hallituksen, Suomen teollisoikeudellisen yhdistyksen (STY), IT-oikeuden yhdistyksen ja Tekijänoikeudellisen yhdistyksen jäsen.
Koulutus

Koulutus

  • KTM, Svenska Handelshögskolan 2020
  • OTM, Helsingin yliopisto 2014
  • YTK, EU-oikeus Tallinnan Teknillinen yliopisto 2011

Juuri nyt TwoBirds TV:ssä