Tietoja minusta

Olen osakas Helsingin toimistossamme ja toinen Pohjoismaisen Teknologia ja kommunikaatio -ryhmän vetäjistä. Keskityn työssäni erityisesti haastaviin, maarajat ylittäviin IT-ulkoistuksiin ja IT-sopimuksiin yleisemminkin. Olen myös Suomen Kaupalliset sopimukset -ryhmän vetäjä.

Olen kaksikymmentävuotisen urani aikana hankkinut laajan ja syvällisen käsityksen IT-toimintojen ja liiketoimintaprosessien ulkoistusjärjestelyiden ongelmakohdista ja sudenkuopista. Tämä kokemus edesauttaa asiakkaitani menestymään omissa projekteissaan ja liiketoiminnoissaan. Kokemukseni sekä asiakkaan että toimittajankin neuvonantajana auttaa minua ymmärtämään ja hahmottamaan yksityiskohtaisesti ne ulkoistusjärjestelyiden – niin kaupalliset kuin teknisetkin – elementit, jotka tuottavat asiakkaille lisäarvoa.

Asiakkaani arvostavat erityisesti kykyäni löytää kulloinkin käsillä olevan ongelman ydin, keskittyä olennaiseen ja löytää kaikkia osapuolia hyödyttävä ratkaisu. Sen lisäksi että olen toiminut neuvonantajana lukuisille kansainvälisille IT-palvelutarjoajille, avustan myös asiakaspuolta useilla eri toimialoilla, kuten rahoitusalalla, lentoliikenne- ja puolustusalalla sekä autoteollisuudessa.

Avustan lisäksi asiakkaitamme säännöllisesti yritysjärjestelyissä, keskittyen erityisesti teknologia-alan järjestelyihin sekä järjestelyihin, joissa on erityisiä teknologiaan liittyviä tarpeita. Hoidan myös IT-järjestelmiin liittyviä riitoja sekä toimin välimiehenä välimiesmenettelyissä.

Ennen siirtymistäni Bird & Birdille osakkaaksi, toimin osakkaana toisessa johtavassa suomalaisessa asianajotoimistossa ja vastasin toimiston teknologia- ja ulkoistuspraktiikan luomisesta. Juridinen urani alkoi jo vuonna 2000, kun aloitin lakimiehenä Asianajotoimisto Fennicassa, joka sittemmin sulautui Bird & Birdiin.

Kirjoitin yhdessä kollegani, of counsel Pekka Takin kanssa kolmannen painoksen suomalaisen IT-oikeuden keskeisestä teoksesta ja oppikirjasta, IT-sopimukset - Käytännön käsikirja (Alma Talent, 2017).
Koulutus

Opinnot

  • OTK, Helsingin yliopisto 2000

Pätevyys

  • Asianajaja, Suomen Asianajajaliitto 2004

Minusta sanottua

'Very knowledgeable and quick in understanding challenges'. <BR/>'He is easy to work with and has very good business sense'.

Chambers Europe 2019

'Highly active in outsourcing and IT contractual mandates. He also provides clients with data protection advice and is well regarded in the market for his deep knowledge of IT law.'

Chambers Europe 2018

Sakari Halonen's 'understanding of the Finnish IT market, business acumen and solution-oriented approach is unmatched'.

EMEA Legal 500 2016

Ajankohtaista

Tulevat tapahtumat

Uutiset

Juuri nyt TwoBirds TV:ssä