Yleistä

Työskentelen osakkaana Yritysjärjestelyt ja yhtiöoikeus -ryhmässämme Helsingissä. Avustan kotimaisia ja kansainvälisiä asiakkaitamme pääomamarkkinoihin, yritysjärjestelyihin ja yhtiöoikeuteen liittyvissä toimeksiannoissa. Neuvon asiakkaitamme myös sijoitusrahasto-, sijoituspalvelu- ja luottolaitossääntelyyn liittyvissä kysymyksissä.

Urani aikana olen työskennellyt lukuisten listayhtiöiden kanssa muun muassa osakkeiden liikkeeseenlaskuihin, listautumishankkeisiin, yrityskauppoihin, listayhtiöiden hallinnointiin ja uudelleenjärjestelyihin liittyvissä toimeksiannoissa. Lisäksi olen neuvonut lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä rahasto- ja sijoituspalveluyhtiöitä erilaisissa sääntelykysymyksissä. Asiakkaani ovat kuvanneet minua liiketoimintalähtöiseksi ja ratkaisukeskeiseksi juristiksi, jonka kanssa on helppo työskennellä.

Aloitin juristina Bird & Birdillä vuonna 2019. Sitä ennen työskentelin lakiasianpäällikkönä yhden johtavan suomalaisen pankin corporate finance -osastolla, jossa hoidin sekä asiakkaiden pääomamarkkinatransaktioita että pankin omia luotto- ja sijoituspalvelusääntelyyn liittyviä asioita. Lisäksi olen työskennellyt useita vuosia erään toisen merkittävän pohjoismaisen asianajotoimiston palveluksessa Suomessa.

Olen Asianajajaliiton, Suomen yhtiöoikeusyhdistyksen ja Teollisuuslakimiesten yhdistyksen jäsen.
Koulutus

Koulutus

  • Financial Modeling & Valuation Analyst -sertifikaatti, Corporate Finance Institute (CFI) 2019
  • OTM, Lapin yliopisto 2012

Pätevyys

  • Asianajaja, Suomen Asianajajaliitto 2019

Ajankohtaista

Lue lisää

Euroopan komission Listing Act -paketti tehostamassa eurooppalaista pääomamarkkinaa ja helpottamassa listayhtiöiden elämää

tammik. 24 2023

Lue lisää

Pandemiavuosien vaikutus pääomarahastojen sopimuskäytäntöihin

syysk. 26 2021

Lue lisää

Pandemian oikeudelliset ulottuvuudet II - yhtiökokoukset ja osingonjako

huhtik. 14 2020

Lue lisää

Deal

Bird & Bird edusti Toivo Group Oyj:ta nopeutetussa tarjousmenettelyssä

jouluk. 19 2023

Lue lisää

News

Bird & Birdin pohjoismaiset toimistot menestyivät IFLR1000 2023 -rankingissa

syysk. 13 2023

Lue lisää

Deal

Bird & Bird edusti Lehto Grouppia sen 15 miljoonan euron vakuudettoman vaihtovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa

lokak. 04 2022

Lue lisää

News

Bird & Birdin Suomen pääomamarkkinoiden asiantuntijat kirjoittajina Lexologyn Initial Public Offerings Guide 2023 -julkaisussa

elok. 18 2022

Lue lisää

Deal

Bird & Bird edusti Toivo Group Oyj:ta nopeutetussa tarjousmenettelyssä

kesäk. 27 2022

Lue lisää

Deal

Bird & Bird edusti Asuntosalkkua sen uudelleenjärjestelyn ja First North Finland -listauksen yhteydessä

kesäk. 22 2022

Lue lisää

Juuri nyt TwoBirds TV:ssä