Toimin Bird & Birdin Helsingin toimiston Kiinteistöt ja rakentaminen -ryhmässä counselina. Olen erikoistunut kiinteistö- ja rakennusalan juridiikkaan ja yritysjärjestelyihin.

Olen erikoistunut laaja-alaisesti kiinteistö- ja rakennusalan juridiikan eri osa-alueisiin, yritysjärjestelyihin ja yhtiöoikeuteen. Minulla on monipuolinen kokemus ja osaaminen monimutkaisista ja haastavista kiinteistöliitännäisistä toimeksiannoista, joiden parissa työskentelystä myös nautin eniten.

Avustan niin kotimaisia kuin kansainvälisiä asiakkaitamme muun muassa kiinteistötransaktioihin ja niiden rahoituskysymyksiin liittyen. Olen paljon mukana kiinteistöjen kehityshankkeissa sekä rakentamis- ja vuokrausasioihin liittyvissä toimeksiannoissa. Osana Bird & Birdin kansainvälistä tiimiä olen myös työskennellyt toimistollamme Münchenissä, Saksassa.

Nautin työssäni erityisesti siitä, että jokainen projekti ja toimeksianto on erilainen. On aina ilo nähdä, kun tiimimme työ tuo merkittävää lisäarvoa asiakkaillemme.

Olen valmistunut Helsingin yliopistosta oikeustieteen maisteriksi vuonna 2009. Lisäksi olen opiskellut oikeustiedettä Sevillan yliopistossa Espanjassa.

Koulutukseni
  • OTM, Helsingin yliopisto 2009
Asianajajan pätevyys
  • Asianajaja, Suomen Asianajajaliitto 2014