Info

Mikko on vero-oikeuden monipuolinen asiantuntija.

Mikko työskentelee lakimiehenä Suomen vero-oikeusryhmässämme hoitaen erilaisia toimeksiantoja päivittäisestä veroneuvonnasta verosuunnitteluun ja verotuksen muutoksenhakuun.

Ennen aloittamistaan lakimiestehtävissä Bird & Birdillä Mikko toimi muun muassa toisessa suomalaisessa asianajotoimistossa sekä Verohallinnossa useissa eri verovalvontatehtävissä. Mikolla on monipuolinen kokemus muun ohella henkilöverotuksesta, yrittäjäosakkaiden verotuksesta ja kansainvälisestä verotuksesta. Hän on työskennellyt lisäksi sukupolvenvaihdosten parissa sekä hoitanut esimerkiksi rakennusalalla toimivien kansainvälisten yritysten verovalvontaa.

Tuomarinkoulutuslautakunta on myöntänyt Mikolle varatuomarin arvonimen hänen suoritettuaan tuomioistuinharjoittelun Vantaan käräjäoikeudessa ja Helsingin hallinto-oikeudessa. Vuoden kestäneen tuomioistuinjakson aikana Mikko on ratkaissut ja esitellyt erityisesti rikosoikeuteen, arvonlisäverotukseen ja kansainväliseen verotukseen liittyviä oikeustapauksia.

Mikko on saanut tunnustusta vero-oikeuden asiantuntijana alan kansainvälisissä julkaisuissa, mukaan lukien World Tax.

Oikeustieteen maisteritutkinnon (Helsingin yliopisto) lisäksi Mikko on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa erikoistuen taloushallintoon ja verotukseen. Hän on suorittanut kauppatieteellisiä opintoja myös Richard Ivey School of Businessissa (University of Western Ontario) Kanadassa.

Mikko on International Fiscal Associationin Suomen osaston jäsen. Suomen kielen lisäksi hän työskentelee sujuvasti englanniksi sekä ymmärtää myös ruotsia ja saksan kielen perusteet.

Uutiset ja tapahtumat


Ota yhteyttä
Hae yhteyshenkilöä


Hae lakimiehiä oikeudenalan tai toimialan mukaan

OR

Sähköposti