Vastuun ulottuminen yli yhtiörajojen - KKO:lta vastuun samastusta sivuava ennakkoratkaisu

 Aleksi Muhonen, Mikko Rajala

10-2019

Osakeyhtiön osakkeenomistajat eivät vastaa osakeyhtiön velvoitteista, kuten yhtiön velasta, sopimusten täyttämisestä taikka yhtiölle syntyneen korvausvastuun täyttämisestä. Tämä on vahva ja vakiintunut periaate. Osakkeenomistajan rajoitettu vastuu koskee yhtä lailla myös osakkeenomistajana olevaa toista yhtiötä. 

Vastuun samastamisella tarkoitetaan sitä, että osakeyhtiön osakkeenomistaja, yleensä emoyhtiö, tai mahdollisesti yhtiössä määräysvaltaa käyttävä luonnollinen henkilö, voi tietyissä tilanteissa joutua vastuuseen osakeyhtiön velkojille yhtiön velvoitteesta. Tästä osakkeenomistajan rajoitetun vastuun murtamisesta käytetään myös termiä piercing tai lifting the corporate veil. 

Korkein oikeus antoi 22.10.2019 ennakkoratkaisun KKO 2019:90, joka koskee kartelliin liittyvää vahingonkorvausvelvollisuutta. Asiassa oli kysymys siitä, että kolme kartelliin osallistunutta yhtiötä oli purettu ja kunkin yhtiön liiketoiminnat oli siirretty kunkin yhtiön osakekannan kokonaan omistaneelle yhtiölle. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan yhtiöt, joille kartelliin osallistuneiden yhtiöiden liiketoiminnat oli siirretty, vastasivat kartelliin osallistumiseen perustuneista vahingonkorvausvelvollisuuksista. Asiassa olisi voinut olla kysymys vastuun samastuksesta ja muun muassa tästä seikasta korkein oikeus oli tehnytkin ennakkoratkaisupyynnön Euroopan unionin tuomioistuimelle.

Ratkaisussa ei kuitenkaan lopulta ollut kysymys samastuksesta ja sen edellytysten arvioinnista. Ratkaisu perustui keskeisesti Euroopan unionin oikeuteen ja sen tehokkaaseen toteutumiseen ja korvausvastuussa olevat tahot määritettiin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 101 artiklan perusteella. Ratkaisu liittyi kiinteästi kilpailuoikeudelliseen sääntelyyn eikä siitä voida tehdä (uusia) johtopäätöksiä liittyen yleiseen vahingonkorvausoikeudelliseen vastuun samastukseen. Euroopan unionin tuomioistuin ei katsonut tarpeelliseksi edes vastata samastusta koskevaan korkeimman oikeuden esittämään ennakkoratkaisukysymykseen. Oman ratkaisunsa perusteluissa korkein oikeus lyhyesti vain totesi, että samastus on poikkeuksellista. Korkein oikeus ei siis arvioinut sitä, olisiko vastuun samastus ollut tässä tapauksessa mahdollista ilman asiassa keskeisenä ratkaisuperusteena ollutta SEUT 101 artiklaa.

Useissa säännöksissä on erikseen säädetty vastuun samastamisesta tai kohdentumisesta. Tällaisia säännöksiä on ratkaisussa KKO 2019:90 tarkoitetun kilpailuoikeudellisen sääntelyn lisäksi muun muassa vero-, ulosotto-, konkurssi- ja ympäristölainsäädännössä. Yleistä vahingonkorvausoikeudellista tai yhtiöoikeudellista vastuun samastamista koskevaa sääntelyä sen sijaan ei ole. Samastusta koskevat periaatteet ovat kehittyneet oikeuskäytännössä.

Oikeuskäytännön selkeä ja jo osakeyhtiölaistakin johtuva lähtökohta on se, että osakeyhtiö on omistajistaan erillinen oikeushenkilö eivätkä osakkeenomistajat vastaa yhtiön velvoitteista (esim. KKO 1997:17, KKO 2008:20, KKO 2015:17, KKO 2017:94, KKO 2018:11, KKO 2018:20 ja KKO 2019:90). Perustuslain turvaamaan elinkeinovapauteen kuuluu muun muassa se, että elinkeinonharjoittaja saa valita omaan taloudelliseen toimintaansa parhaiten soveltuvan yritysmuodon (KKO 2018:20 kohta 18). Tämä vapaus ja siihen liittyvä vastuun rajallisuus voidaan kuitenkin sivuuttaa, jos siihen on poikkeuksellisesti aihetta. 

Yleinen, kirjoitetun lain ulkopuolinen vahingonkorvausoikeudellinen vastuun samastus on mielenkiintoinen kysymys, jota on arvioitu muutamissa korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa. Ratkaisuista voidaan tehdä johtopäätös, jonka mukaan samastus on – kuten ennakkoratkaisussa KKO 2019:90 korkein oikeus totesi – poikkeuksellista. 

Milloin sitten samastus on korkeimman oikeuden ennakkoratkaisukäytännön mukaan ollut mahdollista?

Euroopan unionin tuomioistuimelle tekemässään, ratkaisuun KKO 2019:90 liittyvässä ennakkoratkaisupyynnössä korkein oikeus oli todennut, että Suomen oikeudessa samastus on mahdollista "ainoastaan, kun konsernirakennetta, yhtiöiden välisiä suhteita tai osakkeenomistajan määräysvaltaa on käytetty moitittavasti tai keinotekoisella tavalla siten, että siitä on seurannut lakisääteisen vastuun kiertäminen." Luonnehdinta tiivistää varsin hyvin korkeimman oikeuden omissa ennakkoratkaisuissa omaksutun linjan. 

Ennakkoratkaisussa KKO 1997:17 korkein oikeus hylkäsi samastamista koskevan vaatimuksen, kun asiassa ei ollut osoitettu, että emoyhtiö olisi harjoittanut liiketoimintaansa tytäryhtiön muodossa tai että asiassa kyseessä olleella järjestelyllä olisi tarkoitettu loukata velkojien oikeuksia.

Ennakkoratkaisussa KKO 2008:20 korkein oikeus puolestaan totesi, että perustamalla erillisiä yhtiöitä kyseisten yhtiöiden omistaja ei ollut pyrkinyt siirtämään omia tehtäviään niille vapautuakseen omista velvoitteistaan ja velvoitteiden mahdollisesta laiminlyönnistä aiheutuvasta vastuusta, kun tällainen järjestely oli perusteltua ja tavanomaista. 

Verkkokauppa.com:n maksamatta jättämiä tekijänoikeuslain mukaisia hyvitysmaksuja (nk. kasettimaksuja) koskevassa ennakkoratkaisussa KKO 2015:17 korkein oikeus poikkeuksellisesti päätyi vastuun samastukseen. Korkein oikeus totesi, että esimerkiksi osakeyhtiömuodon väärinkäyttäminen voi aiheuttaa samastuksen. Tarkempina kriteereinä samastukselle korkein oikeus mainitsi oikeuskirjallisuuteen viitaten seuraavat seikat: sopimuksen ulkopuolisen tai lakisääteisen velvoitteen välttäminen, suoran vastuutahon taloudellinen ja hallinnollinen epäitsenäisyys sekä yhtiön perustamiseen ja käyttämiseen liittyvä moitittava tai epälojaali menettely suhteessa ulkopuolisiin. Korkein oikeus painotti, että mikään edellä mainituista seikoista yksinään ei riitä vastuun samastamisen perusteeksi. 

Palkkaturvaa koskeneessa ennakkoratkaisussa KKO 2017:94 korkein oikeus jatkoi samastusperusteiden arviointia edellä mainitun ratkaisun pohjalta ja katsoi, että huomioon on otettava myös muun muassa se, onko kysymys sopimukseen perustuvasta vastuusta vai sellaisesta sopimuksen ulkopuolisesta vastuusta, jossa velkoja ei voi estää velan syntymistä eikä suojautua velallisyrityksen maksukyvyttömyyttä vastaan. Korkein oikeus myös katsoi, että asiassa tarkasteltavana ollutta järjestelyä voitiin lähtökohtaisesti pitää keinotekoisena järjestelynä, jollei järjestelylle ollut osoitettavissa liiketaloudellisia perusteita. 

Ennakkoratkaisussa KKO 2018:20 korkein oikeus esitti aiemmista ratkaisuistaan yhteenvedon, jonka mukaan samastus voidaan tehdä, kun yhtiörakennetta on selvästi käytetty keinotekoisella ja moitittavalla tavalla siten, että siitä on seurannut esimerkiksi yhtiön velkojien vahingoittaminen tai lakisääteisen vastuun kiertäminen eikä yhtiörakenteelle ole osoitettavissa liiketoiminnallisia perusteita.

Yhteenvetona korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuista voidaan todeta, että Suomen kansallisessa vahingonkorvausoikeudessa yhtiöoikeudellinen samastus on tullut kysymykseen lähinnä sopimuksen ulkopuolisten tai lakisääteisten velvoitteiden osalta. Samastuksen edellytyksenä näyttäisi olevan selvästi keinotekoinen ja moitittava menettely sekä järjestely, jolle ei ole osoitettavissa liiketoiminnallisia perusteita. Vastuun samastuksen kynnys on ilmeisen korkealla (selvästi keinotekoinen ja moitittava). Samastaminen on nimenomaan poikkeuksellista.

Jos kysymys on sopimussuhteeseen perustuvasta vastuusta, velkojan tulee ensisijaisesti varautua sopimuskumppaninsa maksukyvyttömyyteen vakuusjärjestelyin. Todettakoon kuitenkin, että sopimussuhteissa riittävän moitittava ja epälojaali menettely voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön, jolloin kysymyksessä olevaan tekoon ryhtyneelle luonnolliselle henkilölle voi syntyä henkilökohtainen vastuu korvata aiheutunut vahinko.