Välimiesmenettelyt

Info

Bird & Birdin kansainvälinen välimiesmenettelyryhmä on useiden vuosien ajan noteerattu johtavassa Global Arbitration Review (GAR 100) -julkaisussa, joka vuosittain listaa merkittävimmät välimiesmenettelyyn liittyviä palveluita tarjoavat asianajotoimistot. Ryhmämme on saanut tunnustusta lukuisten merkittävien yritysten ja organisaatioiden edustamisesta riita-asioissa.

Bird & Birdin kansainvälisen välimiesmenettelyryhmän työskentely on rajat ylittävää, yhtenäistä ja monialaista. Ryhmällämme on kokemuksen kautta kertynyttä ymmärrystä välimiesmenettelystä riitojen ratkaisukeinona sekä kokonaisvaltainen ymmärrys keskeisistä liiketoiminta-aloista. Ryhmämme on aidosti kansainvälinen, ja se toimii kaikissa maailman merkittävissä finanssikeskuksissa.

Ryhmäämme kuuluu osakkaita ja muita lakimiehiä Iso-Britanniasta, manner-Euroopasta, Lähi-idästä, Singaporesta, Hongkongista ja Kiinasta. Olemme avustaneet asiakkaitamme lukuisissa merkittävissä kansainvälisissä välimiesmenettelyissä ympäri maailmaa, esimerkiksi Lontoossa, New Yorkissa, Sveitsissä, Pariisissa, Singaporessa, Shanghaissa, Haagissa, Madridissa, Milanossa, Tukholmassa, Helsingissä, Santiagossa ja Varsovassa. Menettelyitä on käyty muun muassa Suomen, Iso-Britannian, New Yorkin, Ranskan, Espanjan, Saksan, Italian, Ruotsin, Puolan ja Singaporen lain alla.

Asiantuntijoillamme on mittava kokemus merkittävimpien välimiesinstituuttien (kuten ICC, LCIA, SCC, KKK, AAA/ICDR, CIETAC, ICSID, WIPO, SIAC, Swiss Rules) sääntöjen mukaisista välimiesmenettelyistä. Lisäksi olemme edustaneet asiakkaitamme ad hoc -välimiesmenettelyissä, joissa on sovellettu muun muassa UNCITRAL:n sääntöjä.

Aidosti kansainvälisenä ryhmänä tarjoamme asiakkaillemme menettelyn jokaisessa vaiheessa ensiluokkaista ja paikallisiin olosuhteisiin mukautettua palvelua. Asiantuntemuksemme kattaa sekä menettelyyn että itse riita-asiaan sovellettavien sääntöjen tuntemuksen. Avustamme asiakkaitamme myös välitystuomioiden vahvistus- ja kumoamismenettelyissä.

Välimiesmenettelyihin erikoistuneen tiimimme asiantuntijoiden juridinen osaaminen on ensiluokkaista. Useat lakimiehemme on jo vuosien ajan noteerattu maidensa johtavien välimiesmenettelyihin perehtyneiden asiantuntijoiden joukkoon useissa merkittävissä asianajopalveluja arvioivissa kansainvälisissä, puolueettomissa hakemistoissa: Legal 500 UK, Chambers & Partners UK, Chambers Europe, Chambers Asia, Chambers Global ja Who’s Who Legal.