Vahvassa kasvussa oleva Tech & Comms -ryhmämme on saanut toukokuun aikana kaksi kokenutta vahvistusta

19 toukokuuta 2016

OTK, VT, KTM Lasse Riski on siirtynyt toimistoomme merkittävän kansainvälisen IT-ohjelmistotoimittajan palveluksesta, jossa hän toimi lakimiestehtävissä vastaten Suomen ja Baltian lakiasioista sekä sopimus- ja lisenssihallinnosta ja nimetyistä pohjoismaisista asiakkaista. Lassella on aiempaa työkokemusta myös asianajotoimistoista sekä maanpuolustukseen liittyvän kansainvälisen suuryrityksen lakimiehen tehtävistä. "Odotan kovasti, että pääsen hyödyntämään aiemmin yrityspuolella hankkimaani kokemusta asianajotoiminnassa", Lasse kommentoi.

OTK Outi Jousi siirtyi vahvistamaan asiantuntijatiimiämme valtion yhteishankintayksiköstä Hanselista. Outilla on usean vuoden vahva kokemus hankintayksiköiden avustamisesta merkittävissä julkisen hallinnon IT- ja muissa hankinnoissa. Hän on perehtynyt hankintadirektiivin suoraan soveltamiseen ja seurannut uuden hankintalain valmistelua tiiviisti. Aiemmin Outi on toiminut lakimiehenä eläkevakuutusyhtiön yritysrahoitustiimissä. Juristin tutkinnon lisäksi Outilla on tradenomin tutkinto tietojärjestelmäkehityksestä. Hän on suorittanut aiemmin myös Scrum Master -sertifikaatin, ja kehittänyt sen myötä sopimusmalleja ketterään ohjelmistokehitykseen. Outi on toiminut web- ja ohjelmistosuunnittelijana ennen juristin uraansa. "Olen iloinen, että voin jatkossa tarjota IT- ja hankintajuridisia palveluita hankintayksiköiden ohella myös yksityissektorille", Outi kommentoi.

Lisätietoja antaa Tech & Comms -ryhmän vetäjä Jesper Nevalainen.