Jaakko Hietala Suomen toimiston toimitusjohtajaksi, Jori Taipale Bird & Birdin globaalin johtoryhmän jäseneksi

Asianajaja, osakas Jaakko Hietala on nimitetty 1.5.2016 lukien Asianajotoimisto Bird & Bird Oy:n toimitusjohtajaksi (Managing Partner). Jaakko on toiminut toimiston osakkaana vuodesta 1999, ja hän on ollut pitkään mukana myös toimiston eri johtotehtävissä. Jaakko jatkaa myös Bird & Birdin Helsingin toimiston kiinteistöpraktiikan ja Nordic Real Estate & Infrastucture -praktiikan vetäjänä.

Vuodesta 2002 Suomen toimiston toimitusjohtajana toiminut asianajaja, osakas Jori Taipale on marraskuusta 2015 lukien vastannut Bird & Birdin liiketoiminnasta Pohjoismaissa (Head of Nordic Region), ja hänet on lisäksi nimitetty 11.4.2016 lukien Bird & Birdin kansainvälisen johtoryhmän (Management Committee) sekä hallituksen (Global Board) jäseneksi. Asianajajan työssään Jori on erikoistunut erityisesti yritysjärjestelyihin sekä kilpailuoikeuteen.

"Bird & Bird Oy syntyi Asianajotoimisto Fennican yhdistyessä kansainväliseen Bird & Bird asianajotoimistoon vuonna 2008. Jori Taipaleen toimitusjohtajakaudella vakiinnutimme nopeasti asemamme aidosti kansainvälisenä ja korkeatasoisena liikejuridiikan toimijana Suomessa. Kansainvälistyvässä toimintaympäristössä suunta on ollut selvästi oikea. Toimistomme työllistää Suomessa jo 80 huippuammattilaista ja jatkamme toimintamme määrätietoista kehittämistä asiakkaidemme parhaaksi", Jaakko Hietala kommentoi.

"Neljätoista vuotta toimitusjohtajan roolissa ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja antoisia. Päällimmäisenä on mielessä työskentely päivittäin upeiden ihmisten kanssa, lukuisten asiakkaiden meitä kohtaan yhä uudestaan osoittama luottamus sekä monien niin asiakkaiden kuin toimiston omienkin tavoitteiden saavuttaminen. Toimisto on tänä aikana kasvanut start-upista merkittäväksi toimijaksi Suomen asianajomarkkinoilla sekä tärkeäksi osaksi johtavaa kansainvälistä asianajotoimistoa. Olen myös innostunut uusista pohjoismaisista ja kansainvälisistä tehtävistäni, joiden uskon hyödyttävän myös Suomen toimistoamme ja sen asiakkaita. Olen erittäin tyytyväinen toimiston johdon ja osakkaiden päätökseen uskoa toimitusjohtajan tehtävä Jaakko Hietalalle, joka on mitä moninaisimmissa yhteyksissä osoittanut olevansa sekä erinomainen johtaja että tinkimätön tiimipelaaja. Olen vakuuttunut Suomen toimiston menestyksen jatkumisesta Jaakon vetovastuulla", Jori Taipale kommentoi.

 

 

Deal

Bird & Bird avusti Mrec IM:ää kehityshankkeessa

maalisk. 14 2024

Lue lisää

Deal

Bird & Bird avusti Slättöä Helsingin keskustassa sijaitsevan toimistokiinteistön ostossa

helmik. 01 2024

Lue lisää

News

Pia Ek osakkaaksi ja Tech & Comms -ryhmän toiseksi vetäjäksi Bird & Birdin Helsingin toimistossa

helmik. 01 2024

Lue lisää

Deal

Bird & Bird toimi Terveystalon juridisena neuvonantajana uudessa lääkärikeskus- ja sairaalahankkeessa

helmik. 01 2024

Lue lisää

Deal

Bird & Bird edusti FCG Finnish Consulting Groupia FCG Digital Oy:n myynnissä

tammik. 31 2024

Lue lisää

Deal

Bird & Bird toimi asiantuntijana Valoon brändiuudistuksessa

tammik. 29 2024

Lue lisää