Wikileaks ja yrityssalaisuudet

27 huhtikuuta 2011

Tom Vapaavuori

Wikileaks-paljastukset ovat ravistelleet kansainvälisiä suhteita ja pitäneet salaisiksi tarkoitettuja diplomaattiviestejä kuukausia lehtien palstoilla. Kun yksi lehti on paljastanut uuden salaviestin, on muu media kiirehtinyt huolehtimaan siitä, että salaisuudet tulevat varmasti kaikkien tietoisuuteen.

Tämä on avointa tiedonvälitystä, johon medialla ei ole mielestään pelkästään oikeus, vaan käytännössä myös velvollisuus. Sivurooliin jää se, että tiedon vuotaminen on lainvastaista ja usein myös rikollista toimintaa. Savun hälvettyä on tullut esiin uusia uhkakuvia siitä, että vastaava paljastuskulttuuri leviää myös yrityssalaisuuksien puolelle.

Yrityksille uuden tiedon luominen ja vanhan jalostaminen on niiden merkittävimpiä immateriaalioikeuksia ja kannattavan yritystoiminnan edellytys. Tällainen tuotekehitystoiminta on kuitenkin kannattavaa vain silloin, kun tieto voidaan pitää salassa. Ei kannata sijoittaa miljoonia euroja tuotekehitykseen, jos sen tulos on ilmaiseksi kaikkien kilpailijoiden käytössä. Yhtiö saa kilpailuetua juuri siksi, että tieto voidaan pitää salassa ja yhtiö voi saada muita paremman tuotteen muita nopeammin markkinoille.

Patentointikaan ei onnistu, ellei tietoa ole ennen patenttihakemuksen jättämistä pidetty salassa uutuusvaatimuksen säilyttämiseksi.

"Nykymuotoinen yritystoiminta ei ole mahdollista ilman tiedon salassapitoa."

Jos paljastuskulttuuri leviää yrityssalaisuuksien puolelle, saattaa tällä olla dramaattiset seuraukset yritystoiminnalle. Hienot bisnesideat löytyvät lehtien palstoilta, vuosikausien panostukset tuotekehitykseen ovat kilpailijoiden vapaata riistaa, ennakkoon paljastuneet talousluvut sekoittavat pörssikurssit ja johtavat sisäpiirisyytöksiin. Esimerkkejä on lukuisia, enkä usko kenenkään vakavissaan haluavan meille tällaista kulttuuria. Tosiasia on, että nykymuotoinen yritystoiminta ei ole mahdollista ilman tiedon salassapitoa, eikä Suomen teknologiateollisuus olisi kasvanut nykytasoonsa ilman yrityssalaisuuksia.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö yritysten pitäisi oppia toisistaan ja kopioida sellaisia asioita, joita immateriaalioikeudet eivät suojaa. Jos näin ei tehtäisi, kehitys hidastuisi.

Toistaiseksi mitään suomalaisia yhtiöitä koskettaneita suuria yrityssalaisuuksien wikileakseja ei ole tapahtunut.

Yritysten olisi kuitenkin syytä pysähtyä miettimään, miten omia yrityssalaisuuksia voi suojata näiden uusien uhkakuvien edessä. Lukuisia laki-, sopimusperusteisia ja tosiasiallisia keinoja on käytössä, kunhan niihin turvaudutaan ennen tietojen vuotamista.

Kirjoittajat