Ketjun kansainvälistyminen ja sopimuksen laatiminen
Yksi kenties tyypillisimpiä tapoja lajentaa franchise toimintaa kansainvälisesti on solmia master franchise-sopimuksia. Master franchise-sopimuksella franchise-antaja myöntää franchise-ottajalle tavallisesti yksinoikeuden harjoittaa liiketoimintamallin eli konseptin mukaista liiketoimintaa tietyssä maassa tai tietyllä alueella. Master franchise-ottaja voi joko itse harjoittaa konseptin mukaista liiketoimintaa tai solmia franchise-sopimuksia franchise-ottajien kanssa kyseisessä maassa tai alueella. Master franchise-sopimuksen myötä master franchise-ottaja toimii franchise-antajan asemassa kyseisessä maassa tai alueella, joten sopimuksen sisältöön on syytä kiinnittää erityistä huomiota.
Rooleista sopimusjärjestelyssä
Solmiessaan master franchise-sopimuksen franchise-antajan ei tarvitse itse tehdä sopimuksia paikallisten franchise-ottajien kanssa. Franchise-antaja kontrolloi ensisijaisesti master franchise-ottajan toimintaa, vaikka sille onkin tärkeää, että master franchise-ottajan kanssa sopimussuhteessa olevat paikalliset franchise-ottajat noudattavat liiketoimintamallia mahdollisimman yhdenmukaisesti. Tämän varmistamiseen kannattaa kiinnittää sopimuksessa erityistä huomiota. Yleisesti ottaen franchise-antajan pääasiallisena velvollisuutena on luovuttaa franchise-ottajalle sellainen aineisto, tieto ja oikeudet, joita franchise-ottaja tarvitsee konseptin mukaisen toiminnan harjoittamiseen. Master franchise-sopimuksessa sovitaan muun ohella siitä, millä tavalla luovutus toteutetaan.
Master franchise-ottaja puolestaan on vastuussa konseptin mukaisen liiketoiminnan kehittämisestä ja käytännön järjestelyistä sovitussa maassa tai alueella. Lisäksi sen velvollisuutena on huolehtia siitä, että paikallisten franchise-ottajien liiketoiminta on konseptin ja master franchise-sopimuksen mukaista. Franchise-antajan ja paikallisten franchise-ottajien välillä ei tavallisesti ole sopimussuhdetta. Joissain maissa immateriaalioikeudellinen lainsäädäntö voi kuitenkin edellyttää näiden osapuolten välistä sopimusta. Sopimussuhteessa on osapuolten tiiviistä yhteistyöstä huolimatta syytä painottaa että sekä franchise-antaja että franchise-ottaja ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä, jotka vastaavat itsenäisesti omista velvoitteistaan.
Master Franchise-sopimuksia koskeva lainsäädäntö?
Suomessa, kuten monessa muussakaan Euroopan maassa, ei ole erillistä franchisetoimintaa koskevaa lainsäädäntöä. Muun muassa Espanja ja Ruotsi ovat tässä suhteessa poikkeuksia Euroopassa. Näissä maissa on nimenomaisesti säännelty franchisingia. Myös Euroopan ulkopuolelta löytyy maita, joissa franchisetoimintaa on nimenomaisesti säännelty. Monessa maassa on myös säädetty yleisellä tasolla elinkeinonharjoittajien välisistä sopimuksista, joihin franchisesopimuskin kuuluu. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Ranska, Italia ja Belgia. Sovellettava lainsäädäntö ja franchisingiin liittyvä sääntely on syytä selvittää kussakin maassa huolellisesti etukäteen, jolloin myös sopimukset on mahdollista rakentaa toimiviksi.
Suomessa franchisetoimintaa koskevaa erillissääntelyä ei ole pidetty tarpeellisena. Suomessa on kuitenkin voimassa sellaisia yleisiä lakeja, jotka soveltuvat franchisetoimintaan ja myös master franchise-sopimukseen.
Lainsäädäntö ei Suomessa juuri vaikuta siihen, minkälaisiin ehtoihin osapuolet voivat sopimuksella velvoittautua. Suomessa lainsäädäntö määrittelee ikään kuin kehikon, jonka varassa osapuolet saavat vapaasti keskenään päättää sopimuksen ehdoista. Laissa on esimerkiksi säännelty, mitkä ovat pätevän sopimuksen syntymisen edellytykset. Muuten osapuolille on annettu hyvin vapaat kädet sopia sovellettavista ehdoista. Tärkein poikkeus osapuolten väliseen sopimusvapauteen lienee se, ettei sopimuksen ehto saa johtaa kohtuuttomuuteen. Lisäksi kilpailunrajoituslaki ja EY:n kilpailuoikeutta koskeva lainsäädäntö voivat asettaa rajoituksia joidenkin ehtojen käytölle.
Suomen Franchising-Yhdistyksen eettisiin sääntöihin on Vaikka Suomen lainsäädäntö sallii osapuolten sopia hyvin vapaasti master franchise-sopimuksen ehdoista, sen maan kansallisesta lainsäädännöstä, jossa master franchise-sopimuksen mukaista toimintaa harjoitetaan, voi seurata, etteivät osapuolet voi keskenään sitovasti sopia jostain tietystä ehdosta. Tämän takia on suositeltavaa, että master franchisesopimukseen sovellettavan maan lainsäädännön ja toimintamaan lainsäädännön sisältö, elleivät nämä ole samat, selvitetään vielä erikseen ennen sopimukseen sitoutumista kyseiseen lainsäädäntöön perehtyneeltä asiantuntijalta.
Suomen Franchising-Yhdistyksen eettisiin sääntöihin on koottu keskeisiä franchisetoimintaa koskevia periaatteita ja sääntöjä. Sääntöjen lopussa kuitenkin todetaan, ettei niitä ”sovelleta franchise-antajan ja sen master franchise-ottajan välisissä suhteissa”. Vastaavankaltainen lauseke löytyy myös European Franchise Federationin eettisistä säännöistä. Mikään ei kuitenkaan estä franchise-antajaa ja -ottajaa sopimasta siitä, että eettisissä säännöissä mainittuja periaatteita ja sääntöjä noudatetaan soveltuvin osin osapuolten välisessä sopimuksessa. Eettiset säännöt voivat toimia taustalla tukena myös master franchise-sopimuksen laatimisessa.
Sopimusta laadittaessa ensimmäisiä olennaisia asioita on päättää sopimuksen kielestä ja laatimistekniikasta. Tämän ohella master franchise-sopimuksessa yksi olennaisimmista seikoista liittyy sen sopimiseen, mitä oikeuksia franchise-antaja luovuttaa franchise-ottajalle, miten oikeudet luovutetaan ja minkälaisen korvauksen franchise-ottaja näistä oikeuksista maksaa. Tarkoituksena on, että master franchise-ottaja saa hyödyntää oikeuksia vain tietyssä maassa tai tietyllä alueella. Oikeuksia ei ole tarkoitus luovuttaa pysyvästi, vaan sopimukset ovat useimmiten määräaikaisia. Sopimuksessa voidaan kuitenkin sopia siitä, miten sopimuksen kestoa jatketaan sopimuskauden päättyessä. Sopimus on myös mahdollista laatia toistaiseksi voimassaolevaksi, jolloin se päättyy tiettyä erikseen sovittua irtisanomisaikaa noudattaen.
Franchise-ottaja puolestaan maksaa franchise-antajalle korvauksen konseptin käytöstä. Korvaus voi koostua liittymismaksusta, yhteistyökorvauksesta/ liikevaihtoperusteisesta franchisemaksusta ja muista satunnaisista korvauksista. Korvauksen suuruus ja eri osuuksien suhde vaihtelevat maittain, aloittain ja konseptin tunnettuuden mukaan. Master franchise-sopimuksissa sovittavat liittymismaksut ja alkuinvestoinnit voivat olla tyypiltään ja etenkin määrältään hyvinkin erityyppisiä.
Konseptin mukaisen toiminnan käynnistäminen ei usein onnistu, ellei franchise-antaja sopimuksen ja sen liitteenä mahdollisesti olevan manuaalin sekä muiden dokumenttien ohella tarjoa franchise-ottajalle ohjausta ja muita palveluita sopimussuhteen aikana. Franchise-ottajalle asetetaan puolestaan erilaisia tiedonanto-ja raportointivelvollisuuksia, joiden tarkoituksena on mahdollistaa franchise-antajalle franchise-ottajan toiminnan kontrollointi. Franchise-antajalla voidaan sopia olevan myös franchise-ottajan toiminnan tarkastusoikeus. Käytännössä sopimuksessa on suositeltavaa sopia aina myös kattavasti salassapidosta ja kilpailukiellosta sekä sopimussuhteen aikaa koskien että sen päättymisen jälkeiselle ajalle. Usein on järkevää laatia jopa täysin erillinen salassapitositoumus ennen edes varsinaisten sopimusneuvottelujen aloittamista.
Hyvässä sopimuksessa tulisi varautua myös siihen, miten menetellään, jos franchise-ottaja haluaa siirtää oikeutensa kolmannelle. Sopimuksen päättäminen on sen sijaan eri asia kuin sopimuksen siirtäminen. Elleivät osapuolet sovi sopimuksen päättämistavoista, pääsääntö on, ettei määräaikaista sopimusta voida irtisanoa. Sopimus voidaan tällöin päättää purkamalla, mutta purkaminen edellyttää toisen osapuolen huomattavaa sopimusrikkomusta. Osapuolet voivat kuitenkin sopia sopimuksen päättämistavoista ja näihin liittyvistä menettelyistä. Sopimus voi luonnollisesti päättyä myös sopimuskauden kuluttua umpeen. Tärkeää on myös sopia siitä, minkälaisia velvollisuuksia osapuolilla on toisiaan kohtaan sopimuksen päättyessä. Sopimuksen päättyminen synnyttää herkästi riitoja, joten sopimuksen päättymistä ja sen jäkeistä aikaa koskeviin sopimusmääräyksiin tulisi kokonaisuudessaan kiinnittää erityistä huomiota. Siltä varalta, että master franchise-sopimuksen osapuolten välille syntyy riitaa, osapuolet voivat etukäteen sopia, minkälaisessa menettelyssä ja missä riita ratkaistaan sekä minkä maan lainsäädännön sopimukseen sovelletaan. Varsin yleistä on sopia siitä, että riita sovitaan ratkaistavaksi välimiesmenettelyssä. Välimiesmenettelyn etuina pidetään mm. sen nopeutta, osapuolten mahdollisuutta valita välimiehinä toimivat asiantuntijat, tuomioiden hyvää täytäntöönpanokelpoisuutta sekä prosessin ja siinä käsiteltävien tietojen salassa pidettävyyttä.
On painotettava, että master franchising -järjestelystä pitäisi pystyä alun perinkin sopimaan niin selkeästi ja yksiselitteisesti, että suurempia riitoja osapuolten välille ei pääsisi syntymään. Tosiasia kuitenkin on, että pitkäkestoisessa sopimussuhteessa ongelmia syntyy. Ongelmien ilmetessä osapuolten ei ensisijaisesti tulisi kuitenkaan turvautua oikeudellisiin ratkaisukeinoihin. Hyvän yhteistyösuhteen ylläpitämiseksi ja liiketoiminnan jouhevuuden kannalta olisi tärkeää, että ongelman laadusta riippumatta osapuolet pystyisivät keskustelemaan ja sopimaan eteen tulevista ongelmista. Tällöin myös hyvän sopimuksen merkitys korostuu. Master franchising -sopimukseen otetaan usein myös ehtoja sopimusrikkomuksen johdosta maksettavasta korvauksesta. Sopimusrikkomuksen johdosta suoritettavaksi korvaukseksi voidaan määritellä kiinteämääräinen sopimussakko. Sopimussakon käyttöä voidaan perustella todellisen vahingon toteennäyttämisen vaikeudella. Sopimussakon ei tarvitse olla yläraja maksettaville korvauksille, mutta toisaalta sen voidaan sopia olevan kertakaikkinen korvaus sopimusrikkomuksesta. Näin osapuolet voivat pyrkiä rajaamaan vastuutaan sopimussakon määrään. Näiden tyypillisten ehtojen lisäksi sopimuksessa saatetaan sopia erinäisistä ”teknisistä” ehdoista, jotka voivat koskea esimerkiksi suoritusesteitä (force majeure), sopimuksen muuttamisen muotoa ja sopimuksen tulkintaa (severability, no waiver).
Lopuksi
On hyvä huomioida, että master franchising -järjestely ei ole ainoa mahdollinen keino laajentaa franchisetoimintaa ulkomaille, ja franchise-antajan tulisikin huolellisesti arvioida, mikä vaihtoehto on sen toiminnan kannalta käyttökelpoisin. Vaihtoehtoisia menetelmiä ovat mm. yksittäisten käyttöoikeuksien luovuttaminen (suora franchising), development -sopimukset, jossa franchise-antaja luovuttaa paikalliselle yritykselle oikeuden kehittää verkostoa siten, että paikallinen yritys esimerkiksi perustaa sovitun määrän yksiköitä tietylle alueelle, sekä erilaiset edustussopimukset, joissa franchiseantaja voi esimerkiksi sopia alueellisen edustajan kanssa, että edustaja etsii franchise-antajan puolesta sopivia franchiseottajia ja tarjoaa näille erikseen sovittavia palveluja.